Sosiaalisen median suosion myötä törmää yhä useammin työelämän ammattilaisiin, joilla on hyvin vahvat mielipiteet sosiaalisesta mediasta. En tarkoita sosiaalisen median "uskovaisia" vaan "some-änkyröiden" arkkityyppiä.

Some-änkyrät julistavat rinta rottingilla, että sosiaalinen mediahan on "yhtä kuin Facebook, eivätkä he kyllä "koskaan moisen käyttäjiksi narahda, ei sitten millään". Sosiaalinen media vaikuttaa edustavan heille hyödytöntä hupaa, jolle he eivät näe mitään hyötyä "oikeassa työelämässä".

On päivän selvää, ettei ketään tule pakottaa sosiaalisen median käyttäjäksi omalla vapaa-ajallaan. Mutta mitenkäs sitten toimitaan kun some-änkyrän yritys, virasto tai kansalaisjärjestö päättää työnantajana lähteä kehittämään ja hyödyntämään sosiaalisen median prosesseja ja työkaluja omassa (liike)toiminnassaan? Näistä änkyröistä lähtökohdista käsin some-ratkaisun ja sen toimintamallin rakentaminen vaatii melkoista oppimis- ja sitouttamisprosessia.

 

 

Tämä blogikirjoitus notkui kovalevylläni useamman päivän. Epäilin julkaista tämän, koska n. 50 yhteistyökumppaniani työskentelee jonkin vastaavan hubin parissa ja kaikki suuttuvat minulle tämän luettuaan. Karistin kuitenkin tuon ajatuksen ja luotan siihen, että väki itse tietää milloin on tekemässä jotain todellista ja milloin fuulataan.

Pyrin tässä kirjoituksessa oikaisemaan muutamia väärinymmärryksiä, jotka ovat itselleni tulleet vastaan sosiaalisesta mediasta keskustellessa. Esimerkkeinä käytän eräitä tutuimmista palveluista, Facebookia ja Twitteriä.  Facebook on tehnyt  läpimurron, Twitter kärkkyy  ovella ja blogia virittelee yhä useampi organisaatio tai henkilö.  Näistä ei joudu enään niin paljon väittelemään kuin vasta vuosi sitten. Vastaantaistelijoiden  argumentit ovat sensijaan jääneet tämän vuoden aikana jo hyvin muistiin:)  Mainitsemani argumentit puolesta tai vastaan eivät ole tieteellisesti todettuja, vaan ne ovat henkilökohtaista pohdintaa.

 1. "Nettiyhteisöissä olo on pinnallista, "face to face" tapahtuva kommunikaatio on parempaa ja aidompaa. Siksi olen vain face to face"

"Eniten minua ärsyttää nykyajan ilmapiiri, että kaikilla pitää olla facebook, mese, blogi ja kuvia jossain kuvagalleriassa. Saat toki päättää, mitä näissä palveluissa kerrot itsestäsi, mutta verkossa sinun on vain oltava. Jos sinulla ei ole facebook-profiilia, olet ulkopuolinen kaikesta: itse asiassa sinua ei ole olemassakaan! Jokaisen on oltava aina tavoitettavissa, näytillä, saatavilla. Minä en halua olla aina tavoitettavissa. En halua olla näytillä. En tule lätkimään kuviani kaikkien nähtäväksi tai kertomaan blogissa koko maailmalle, mitä söin tänään aamupalaksi tai mitä minulla on tänään päälläni. En halua, että ihmiset voivat joka hetki tarkastaa, mitä juuri sillä hetkellä teen. En halua, että kuka vain voi kaivaa minusta mitä vain tietoja netistä, jos vain osaa ja haluaa."

Mielipiteen takana seisoo Suvi Pirinen, ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelija Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta.

Verkkoviestinnän oppitunneilla viestinnän opiskelijat esittelevät ja analysoivat sosiaalisen median moninaisia ilmiöitä. Opiskelijat määrittelevät sosiaalisen median tunnusomaisiksi piirteiksi kommunikaation, vuorovaikutuksen ja kanssakäymisen ajasta ja paikasta riippumatta, yhteisöllisyyden, verkostoitumisen, osallistumisen, vaikuttamisen sekä sen, että käyttäjät itse luovat omannäköisiä sisältöjä verkkoon. Sosiaalisen median käytön ja merkityksen he uskovat jatkossa edelleen kasvavan.

Ajoittain oppitunneilla kehkeytyy tiukkaa ja kiihkeääkin argumentointia ilmiöiden puolesta ja vastaan. Opiskelija Ilona Koivisto peräänkuuluttaa kriittistä suhtautumista sosiaalisen median palveluihin, paitsi lapsilta ja nuorilta itseltään myös - toivottavasti - heidän nettikäyttäytymistään valvovilta vanhemmiltaan.