Mopaalikanava -blogi
Webin näkymiä yrittäjän silmin
|
kesä 01
2010
|
Johtaja, perusta blogi!Kirjoittanut Harto Pönkä Tagit: sosiaalinen media, hyötykäyttö, blogit, blogi, bloggaus, bloggaaminen |
Ennen johtajat kirjoittivat viestinsä paperille. Kekkosella oli myllykirjeet, jotka tulivat yleensä vain vastaanottajiensa tietoon. Mainostoimisto Ogilvyn perustaja David Ogilvy puolestaan kirjoitti huomaamistaan epäkohdista muistioita, jotka tulivat koko henkilökunnan luettavaksi. Siitä ei ollut enää pitkä matka nykyajan johtajan viestintävälineeseen: blogiin.
Blogin lyhyt määritelmä on, että se on netissä aikajärjestyksessä julkaistuja kirjoituksia. Lisäksi blogiin kuuluu olennaisena osana kommentointitoiminto, joka tekee viestinnästä kahdensuuntaista. Blogin aihe ja tarkoitus voi olla mikä vain. Johtamiseen blogi sopii erinomaisen hyvin.
Johtamisessa on tavoitteita. Blogin kautta johtaja voi pohtia organisaation tilaa ja mihin suuntaan sen pitäisi kehittyä. Kyse on siis visioiden aukikirjoittamisesta, mutta sellainen kieli ei sovi blogiin alkuunkaan. Blogissa kirjoitetaan muille ihmisille omista ajatuksista omin sanoin. Siitä on sekin hyöty, että asioista kirjoittamalla ne yleensä kirkastuvat itsellekin - nimittäin ruohonjuuritasolla: miten selitän tämän niin, että muutkin ymmärtävät.
|
huhti 27
2010
|
Sopivasti SomeaKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: twitter, sosiaalinen media, internet, hyötykäyttö, hauskuus, facebook, buzz.ilmiö, blogit, bloggaus |
Kokosin tähän muutaman ajatuksen, joilla voi yrittää rationalisoida sosiaalisen median palveluiden parissa kulutettua aikaa. Näiden vinkkien tarkoitus on auttaa saamaan somesta ilo ja hyöty irti, ilman, että se syö aikaa ja keskittymistä liikaa.
1. Yritä keskittyä
|
helmi 25
2010
|
Interaktiivinen sosiaaliseen mediaan perustuva hubKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisö, twitter, sosiaalinen media, rautasilta, kritiikki, internet, hyötykäyttö, blogit |
Tämä blogikirjoitus notkui kovalevylläni useamman päivän. Epäilin julkaista tämän, koska n. 50 yhteistyökumppaniani työskentelee jonkin vastaavan hubin parissa ja kaikki suuttuvat minulle tämän luettuaan. Karistin kuitenkin tuon ajatuksen ja luotan siihen, että väki itse tietää milloin on tekemässä jotain todellista ja milloin fuulataan.
|
loka 26
2009
|
Suorien nettilähetysten maailmaKirjoittanut Hannu Rekilä Tagit: youtube, yhteisö, XP programming, web 2.0, viraalivideot, video, twitter, sosiaalinen media, nettitv, myblog, mopaalikanava, internet, hyötykäyttö, goodmoodtv, facebook, experiencelapland.tv, elokuva, dokumentti, blogit, blogibisnes, blogi, bloggaus, bloggaaminen, bannerit, AVMagneetti, ammattilaiset |
Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulussa on siirrytty vuosi vuodelta enemmän tekemään suoria audiovisuaalisia lähetyksiä netissä. Lähetyksiä voi katsoa mistä päin maailmaa tahansa, kunhan nettiyhteys löytyy. Sivustolla www.avmagneetti.fi on oma Live-välilehti, jonne aika-ajoin lähetetään suoraa nettistreamia erilaisista tapahtumista äänen ja kuvan kera. Lähetykset myös nauhoitetaan, ja niitä voi käydä katsomassa samalla sivustolla jälkeenpäin. Varsinkin Uutis- ja ajankohtais -välilehdessä näitä lähetyksiä on paljon.
Tänä syksynä viestinnän opiskelijat ovat tehneet jo useita suoria lähetyksiä, ja sen mahdollistaa Anycast -niminen kannettava lähetysyksikkö, ja siihen kytkettävät videokamerat sekä mikrofonit. Näin Anycast voi lähettää suoraa kuvaa ja ääntä internettiin. Mutta laadullisesti hyvää ja monipuolista nettilähetystä ei saada aikaiseksi ilman suurta työporukkaa. Sen näkee jo siitä, kuinka pitkät lopputekstit näiden lähetysten perässä on.
Esimerkkinä voitte katsoa avmagneetin sivuilta syyskuun 9. päivä olleen Liikepäivän suoran lähetyksen Rajalla På Gränsen kauppakeskuksesta tästä linkistä: http://www.avmagneetti.fi/?videoId=8165251
|
syys 17
2009
|
SOSIAALISEN MEDIAN PÖHINÄ YRITTÄJÄN HYÖDYKSIKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisö, video, sosiaalinen media, internet, facebook, buzz.ilmiö, blogit |
Ari Alm, kirjoittaja on Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun viestinnän yliopettaja
Verkkomedia on meillä Suomessa se media, joka kasvaa vuodesta toiseen. Tilastokeskuksen mukaan yli 80% suomalaisista käyttää nettiä päivittäin. Aktiivisin käyttäjäryhmä ovat 25-34-vuotiaat, eikä suinkaan kouluikäinen nuoriso. Käytännössä kaikki alle 55-vuotiaat suomalaiset käyttävät säännöllisesti nettiä.
Internetin yleisimmät käyttömuodot ovat sähköposti, pankkiasiointi sekä tavaroita ja palveluja koskeva tiedonetsintä. Myös aikuisväestö käyttää tänään nettiä yhä enemmän ja enemmän sosiaalisen median yhteisöllisyyteen, facebookissa ja muissa verkkoyhteisöissä pöhisemiseen.
|
kesä 15
2009
|
Verkkosivujen tekeminenkö vaikeataKirjoittanut Yrjö Koskenniemi Tagit: web 2.0, sosiaalinen media, internet, hyötykäyttö, facebook, CMS, blogit, blogi, bloggaus, bloggaaminen |
Verkkosivujen tekeminen on yhä enemmän siirtynyt varsinaisilta sivujen tekemisen ammattilaisilta sisällöntuottajille. Ammattilaisilla tarkoitan sellaisia henkilöitä, jotka ovat perehtyneet erilaisiin verkkosivujen tekemisessä tarvittaviin kieliin (html, css, PHP, ASP ym) ja muihin välineisiin. Heitä tietenkin tarvitaan edelleen ja webin teknologioiden kehittyessä heidän osaamisensa on entistäkin tärkeämpää. Toisaalta sisällöntuottajat tarvitsevat välineitä ja työkaluja, joilla voi luoda sisältöä verkkoon helposti. Tässä artikkelissa kommentoin muutamien tällaisten välineiden ominaisuuksia. Osa välineistä on ilmaisia ja osa maksullisia.
Ilmaisella palvelulla liikkeelle
Miksi maksaa, jos saa ilmaiseksi. Niin, ilmaisia palveluja verkkosivujen tekemiseen löytyy. Ilmainen tarkoittaa aika usein sitä, että palvelun pyörittäjä saa rahansa jostakin muualta - mainoksista yms.
|
kesä 11
2009
|
HyttysTubeKirjoittanut Johanna Vuokila Tagit: youtube, yhteisö, web 2.0, sosiaalinen media, mopaalikanava, internet, facebook, blogit, blogi |
Tiesittekö, että hyttyset käyttävät sosiaalisen median välineitä? Kyllä ne käyttävät. Olen pohtinut asiaa ja päätynyt tähän lopputulokseen.
Kirjoittaja on huitonut viikon verran ympärillään yhä sakenevaa pilveä inisijöitä ja turhautuneena paennut sisätiloihin ja käsitellyt niiden pirullista luonnetta. Seuraavana pohdintaa aiheesta pilke silmäkulmassa.
Ihan varmasti hyttyset lähettävät twitterpäivityksen lajikumppaneilleen, että "Täällä on taas yksi huitova pelle paikalla, tulkaa kaverit äkkiä syömään!". Mehukasta korkea-hemoglobiinista ravintoa tarjolla ja vielä muutama kuppaamaton kohta iholla. Ja samalla kerrotaan paikan tarkat koordinaatit, käyttävät penteleet varmaan gps-paikannuslaitteita. Hmph, en tiennytkään, että Twitteriin voi lisätä koordinaatit.
Luultavasti ne myös käyttävät blogeja. Hyttysten blogeissa kerrotaan päivän mehukkaimmat tarinat ja nauretaan ihmisille. Samalla luultavasti kerskutaan ketä pelleä ehti eniten kupata ja mikä yhteishyökkäys oli päivän paras. Hyttysten keskustelupalstalla on tarinoita aina Amazonin sademetsän heinämajoista Lapin puunrajan takaisille tuntureille. Luultavasti ne keräävät gallupeja siitä, mikä veri on parhaimman makuista ja miten sen tunnistaa. Että "...tämänpäiväinen marjastaja maistui hieman happamelle, tamminen jälkimaku, mutta muuten kevyt ja kupliva." Varmaan jakavat kokemuksia myös siitä kannattaako kärsä tuikata pakaraan vai päähän, ja mistä iskusta saa sen pellen huitomaan eniten.
|
maalis 04
2009
|
Blogeja joka lähtöönKirjoittanut Pia-Maria L Tagit: tyyliblogi, muotiblogi, blogit, bloggaaminen |
Kun puhutaan blogeista ja bloggaamisesta, monien mieleen tulevat ensimmäiseksi poliitikkojen julkisuushakuiset palstat kansaa kosiskelevine kannanottoineen ja koottuine selityksineen.
HS.fi Blogit-sivujen mukaan suomalaispoliitikkojen blogien top-10 näyttää seuraavalta (huomaa vihreiden vahva edustus):
1. Jyrki Kasvi (vihr), 2. Erkki Tuomioja (sd), 3. Oras Tynkkynen (vihr), 4. Matti Vanhanen (kesk), 5. Heidi Hautala (vihr), 6. Osmo Soininvaara (vihr), 7. Mirka Muukkonen (vas), 8. Alexander Stubb (kok), 9. Satu Hassi (vihr) ja 10. Janina Andersson (vihr).